Levottomat jalat

Tunnustaudun melkoiseksi suorittajaksi ja menijäksi. Tänäänkin koko päivä on mennyt puuhaillessa, piirrellessä, siivoillessa, lukiessa, opiskellessa ja lenkkeillessä. Kummallista, miten ei vain osaa pysähtyä. Jotenkin käsieni, jalkojeni, ajatusteni liike vain kaipaa yhä suurempaa vauhtia. Terapeutit, fysioterapeutit, opettajat ja ystävät kummastelevat yhteen ääneen pysähtymiskykenemättömyyttäni, ja minä vain jatkan ja jatkan. En kyllä toisaalta näe puuhakkuudessa mitään erityisen pahaakaan. Rakastan energisyyttä ja virtaamisen tunnetta, kun tuntuu, että aika ja jaksaminen riittää mihin vain Kun vain osaisi ajatella, että minä en lopu siihen mihin tekemiseni loppuu... hankalampina hetkinä tulee siihenkin kieltämättä sorruttua.

Tänään en kuitenkaan ota paineita suorittamisesta tai suorittamattomuudesta. Jalat olkoon rauhassa levottomat tai levolliset, miten vain.

Pisaroita

Hei, tervetuloa lukemaan uutta blogiani. Olen 19-vuotias runoileva ja kitaraa soitteleva taidelukiolainen, jonka sydäntä lähellä ovat kirjat, kuvataide, ihmistieteet, valokuvaus, tanssi, musiikki, kahviloissa istuskelu ja kaverit. Olen kokenut useamman psyykkisen kriisin, mutta jo hetken olen ollut melko lailla jaloillani sen kaiken jälkeen. Voimakkaat tunteet ovat edelleen suuri osa elämääni, niin hyvässä kuin pahassa, ja herkkyys mahdollistaa luovuuteni ja kyvyn aistia muista ihmisistä paljon enemmän, kuin sanat usein kertovat.

Blogini nimi tulee kirjoittamastani runosta, nimeltään Minuus:

Minuus

Pisara siellä, pisara täällä.
Milloinpa en olisi
läikkynyt yli?

Kirjoitin sen epämääräisessä turhautumisen tilassa, mutta olen tajunnut jälkikäteen, kuinka monen muunkin tunteen ilmaisuksi sen voisi tulkita. Pyrin runoissani monitulkintaisuuteen, siihen, että niitä voisi lukea mahdollisimman monessa eri tilanteessa ja tunnetilassa. Toisinaan onnistun, toisinaan en. Mutta mikäpä olisi sen tärkeämpää, että aina yrittää epävarmuudesta huolimatta, niin runoissa kuin elämässäkin.